Lepopaiva Leónissa

Eilen saavuin jo hyvissa ajoin paivalla tanne Leoniin, koska kavelin vain 19 km. Olin paattanyt jo aiemmin, etta vietan taalla yhden lepopaivan, silla oikea polvi on ollut ylirasittunut muutamina viime paivina. Lisaksi olen kaksi paivaa alkuperaista suunnitelmaani edella, joten nyt on hyva hetki hengahtaa ja tutustua tahan kauniiseen kaupunkiin. Otin siis halvan hotellihuoneen kahdeksi yoksi ja ai etta oli ihanaa nukkua viime yona kunnon younet! Hotelli sijaitsee lisaksi historiallisella aukiolla, joten ikkunasta voin katsella tuhat vuotta vanhaa San Isidoron kirkkoa. Olen siis hyvin tyytyvainen paatokseeni viettaa taalla paiva, vaikka aamulla tuntuikin oudolta, kun en lahtenyt normaalisti kavelemaan. Myos amerikkalaispojat joihin tutustuin pari paivaa sitten viettavat taalla lepopaivaa, samoin kuin etela-afrikkalainen nainen Hanley. Hanen kanssaan olemme samassa hotellissa ja kavimme illalla yhdessa syomassa.

Koin iloisen yllatyksen kaksi paivaa sitten, kun C ilmoitti olevansa kunnossa ja vain paivanmatkan jaljessani. Tanaan kiertelin koko aamupaivan kaupungilla ja kukas se minua vastaan kadulla tulikaan kuin C, uusien matkakumppaniensa kanssa! Oli niin mukava nahda ja sovimme, etta illalla tapaamme uudelleen, kunhan he ovat paasseet suorittamaan normaalit kavelyn jalkeiset rutiininsa. Leonin katedraalissa vietin pitkan tovin ihaillen goottilaista kirkkoa ja ikkunamaalauksia. Niinpa niin, tama lepopaiva taisi kuitenkin sitten menna kavellessa :) mutta eipahan ole rinkkaa selassa. Saapa nahda miten kavely luistaa huomenna, silla loysin ihanan pienen kirjakaupan ja pakkohan sita oli ostaa yksi kirja...etenkin kun se oli Paulo Coelhon kirjoitelmien kokoelma, jota en ole viela lukenut! Rinkassa on siis taas hieman lisaa painoa...

Voisin laittaa tahan taas ylos noitapaivamatkoja joita olen viime paivina kavellyt, mutta jatin paivakirjan huoneeseen enka meinaa millaan muistaa mina paivana olen ollut missakin. On se kummaa kuinka sita kadottaa ajantajun taalla taysin. Viime paivista voin kertoa sen verran, etta ylitin 400 kilometrin rajan kaksi paivaa sitten, joten nyt olen jo yli puolessavalissa matkaa. Tama on herattanyt minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Olen taalla niin onnellinen etta haluaisin olla aina talla matkalla ja sitten toisaalta joka aamu nousee se tuttu Camino kuume, joka nostaa minut sangysta tien paalle. Haluan siis yhta aikaa paasta perille mutta olla matkalla... Taman dilemman kanssa taistelen mielessani, mutta olen nyt paatynyt siihen etten stressaa liikaa tata asiaa. Viela on edessa reilut kaksi viikkoa, joten aikaa on kokea ja ajatella vaikka mita.

Kolme viime paivaa ovat olleet minulle fyysisesti rankkoja, silla polvi on tosiaan vihoitellut ja parina paivana satoi ja tuuli niin kovasti etta, eteneminen mutavellissa tuntui valilla mahdottomalta. Olen kuitenkin nauttinut kovasti myos noista rankoista paivista, silla paivan kavelyn jalkeen kuumasuihku ja hyva ateria ovat tuntuneet kaksin verroin ansaitummilta. On myos hyva olla paivia, jolloin kaikki ei ole aurinkoa ja hyvaa mielta. Se saa minut ajattelemaan kipeampia ja vaikemapia asioita, joka tekee oikein hyvaa. Lisaksi se saa minut miettimaan kaikkia niita asioita jotka ovat elamassani hyvin.

Fyysisista ongelmista minulla on ollut pieni kiista myos vasemman jalan akkavarpaan kanssa ja nyt voin jo kertoakin siita, koska se on parantunut, joten kenenkaan ei tarvitse olla huolissaan. Jouduin siis sina maratoonimatkapaivana Burgokseen illalla leikkaamaan akkavarpaan paasta ison palan pois. Loin sen jo aiemmin kiveen ja siihen kehittyi rakko, mutta tuona iltana rakko alkoi markia ja siita paasta meni tunto. Kuolleen ihon poistaminen auttoi ja nyt varpaassa on jo uusi, joskin viela ohut iho. Kaikki on siis sujunut taalla ilman suurempia ongelmia ja eihan tassa pyhiinavaelluksessa olisikaan mitaan ideaa, jos ei sita vahan joutuisi karsimaan! ;) Compeedin keksijalle suon ison kiitoksen...olisi pitanyt varmaan pyytaa niita sponsoroimaan matkaani, silla olen kuluttanut Compeediin jo pienen omaisuuden taman matkan aikana. En vaan enaa uskalla jattaa noita ennaltaehkaisevia laastareita pois, kun ovat toimineet niin hyvin.

Taman tekstin lopuksi haluan jakaa teidan kanssanne yhden laulun sanat, jotka pyorivat mielessani maanantaina kun rammin vanhaa roomalaista polkua pitkin Mansillade las Mulakseen. Toisin sanoen olin mutavellissa polvia myoten ja tuona paivana matkan varrella ei ollut minkaanlaisia pysahtymispaikkoja. Niinpa koska satoi kovasti ja tuuli vaakatasossa, paadyimme kavelemaan amerikkalaisen Lizin kanssa, lahes sokkoina viisi tuntia putkeen.

"Kuulkaa väsyneet maan
Väsyneitten satamaan hän kuljettaa
Kuulkaa masentuneet maan
teidän kyyneleenne talteen korjataan

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa hiljaiset maan
ylöspäin me saamme katseen kohottaa
kuulkaa langenneet maan
teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa vähäisimmät maan
teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan
kuulkaa unohdetut maan
teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kun taivas laulaa...

kun taivas itkee...

kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi."
   -Juha Tapio